Maan nälkä

Kun jatkosota syyskuussa 1944 päättyy, uupunutta kansakuntaa odottaa uusi kiirastuli: jälleenrakennus, sotakorvausten maksaminen, siirtoväen asuttaminen, sotasyyllisyysoikeudenkäynnit. Suuri osa maata on menetetty. Maan nälkä on valtava. Linda Huovi viljelee Yläneellä sukukartanoaan Malmaa, kasvattaa pientä tyttärentytärtään Pajua ja kantaa huolta aikuisista lapsistaan. Antti palaa rintamalta etsimään paikkaansa ja tekee elämänjanossaan kohtalokkaan virheen. Mirjam, nuori sotaleski, ei tunnu lainkaan toipuvan surustaan. Joel Knaapi on muokannut torpastaan mallitilan ja nauttii arvonantoa kunnan luottamusmiehenä. Saavutukset tuntuvat kuitenkin murenevan, kun lapset lähtevät omille teilleen, ja maan luovuttaminen ja sukupolvenvaihdos koskevat raivaajaan kipeästi. Varatuomari Kairila kokee upseeristoon kohdistuvan sodanjälkeisen ajojahdin ja valitsee maasta pakenemisen. Perheen Juha-poika kohtaa veljensä lesken, ja eräs kahden perheen välinen vihanpito voitetaan. Linda ja Joel rakastivat toisiaan kerran, pakenevan hetken. Punikin ja sahanomistajan tyttären raja-aita oli silloin, keskellä sisällissodan kauhuja, ylittämätön. Onko se sitä yhä? Maan nälkä on odotettu päätösosa suositulle romaanisarjalle, jonka aiemmat osat Itkevät syvät vedet (2001), Sillat yli joen (2002) ja Kulta-vainiot (2003) ilmestyvät pokkareina elokuussa (ks. s. 95). Näissä teoksissa Pirjo Tuominen kuvaa rakastavasti ja asiantuntemuksella kotiseu-tuaan Satakuntaa, niin sen historian dramaattisia tapahtumia kuin yksilöiden omaa elämäntaistelua, ihanteita ja unelmia, ihmisten kaipuuta toisiaan kohti. Pirjo Tuominen on kirjoittanut noin 40 teosta. Niiden joukossa on elämäkertoja ja historiikkeja. Tuomisen liki kolmestakymmenestä romaanista valtaosa on historiallisia, ja teokset kuvaavat usein 1700- ja 1800-lukujen elämää Suomessa. Romaaneista välittyy Tuomisen liike- ja talouselämän tuntemus: hänellä on kyky kertoa elävästi maamme varhaisista teollisuusyrityksistä ja -suvuista.